Synnyin elokuussa 1960. Isosiskoni oli vain reilun vuoden ikäinen. Äiti oli 19 ja isä 28. Kotini oli maalaistalo. Myöhemmin katras karttui vielä kolmella tytöllä ja kuudenneksi joukkoon saimme myös pikkuveljen. Veljen kohtalona on ollutkin akkavalta sekä kotona, että vielä koulussa alaluokilla (hän oli luokkansa ainut poika). Kummeina minulla olivat tätini (isän sisko) ja hänen miehensä. Kummitädistä minulla ei ole henkilökohtaisia muistoja, koska hän kuoli ollessani noin vuoden ikäinen. Kastelahja kummeilta on vielä tallessa monenlaiset kolhut kokeneena. Kummeillani oli yhdeksän lasta, joista ainakin pari oli äitinsä kuoltua vielä alle kouluikäisiä, eivätkä vanhimmatkaan lapset tainneet kovin vanhoja olla.
Mutta se ensimmäinen muisto. Meillä oli naapurissa alle kilometrin päässä vanha talo, jonne omistajaperhe tuli karjansa kanssa asustaman ja heinä-/toukotöihin. Perheessä oli tuolloin sisareni ja itseni ikäisiä lapsia (ja neljä vanhempaa). Lähdimme eräänä iltana, sitä en muista oliko ajankohta keväällä vai syksyllä, pimeällä ja kuraisella kelillä käymään heillä kylässä. Minä istuin isän mopon kyydissä ja isosisko äidin pyörän tarakalla. Hatarat nuo muistikuvat on (olen ollut silloin alle 2 v.) ,mutta mielessä on, että meillä oli tyynyt takapuolen alla pehmikkeinä ja sää oli kostea ja pimeä. Minulta putosi silloin menomatkalla tutti, ja sehän oli sen menoa. Ei silloin ollut varatutteja, eikä uutta tilalle haettu. Mennyt mikä mennyt. Muistan vielä, että olisimme pienet lapset istuneet tuvassa lattialla takkatulen ääressä lämmitelemässä. Muistan sen takkatulen ja pimeyden siinä ympärillä.
Noista mopokyydeistä ja takkatulista on aikaa kulunut, naapurien talo on purettu, sauna ja pieni mökki rakennettu tilalle. Ympärillä olevat maat ovat vielä maatalouskäytössä. Oma kotitaloni on vielä samalla paikalla ja veljeni asuu siinä perheineen.
 |
| Ajan saatossa kovia kokenut lahja kummeilta |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti